spacer.png, 0 kB
spacer.png, 0 kB
Etusivu arrow Tule Saaran tukiryhmään!
Tulosta Sähköposti

Tassu_rd

 

Tule Saaran tukiryhmään!



Tassu_rd
Vaalikausi on varsin lyhyt ja vaaleissa menestymisen salaisuus on vaalien välillä tehty ahkera työ, ihmisten tapaaminen ja asioiden hoitaminen. Tämän lisäksi on tehtävä hyvä vaalityö ja siinä tarvitaan aina taustatukea.
Tassu_rdSaara on saanut jo kolmissa eduskuntavaaleissa huikaisevan äänimäärän, joka on siivittänyt hänet uudelle kaudelle eduskuntaan. Ahkeruus ja tunnollisuus on palkittu! Vaikka vaaleista on jo aikaa, en malta tässä yhteydessä olla vielä kiittämättä kaikkia vaalityössä avustaneita! KIITOS!
Tassu_rdJokainen vaali on kuitenkin aina uusi koitos, jossa ei vanhoja menestyksiä muistella. Yksin ei vaaleissa kukaan pärjää, vaan hyvää taustajoukkoa tarvitaan. Porukalla tehdään paras tulos! Tukiryhmään voi liittyä koska vaan ja työssä voi olla mukana haluamallaan tavalla. Vaalien alla voi osallistua vaalipostin jakoon, näkyä yhteisissä tilaisuuksissa tai vaikkapa toimia "äänitorvena" omassa lähipiirissään ja olla hengessä mukana!
Tassu_rdSaaran tukijoukkoihin on helppo lähteä, sillä hän on jämpti ja ahkera ihminen, joka uskaltaa sanoa asiat suoraan. Saaran iskulauseena on ollut vaaleissa Karhun kantti kestää ja sana pitää! ja olen helposti voinut todeta sen pitävän hyvin paikkaansa ja allekirjoitan sen täysin.
Tassu_rdTyössään Saara on tehnyt useita kirjallisia kysymyksiä ja aloitteita sekä osallistunut aktiivisesti eduskuntatyön ytimeen, valiokuntatyöskentelyyn. Eduskuntatyön ohessa Saara on ottanut rohkeasti kantaa meille tärkeisiin asioihin eri tilaisuuksissa sekä lehtien palstoilla.
Tassu_rdOmaa maakuntaa ja maakunnan väkeä ei ole unohdettu, vaan Saara on kiertänyt aktiivisesti Pirkanmaalla niin yhdistysten puhetilaisuuksissa ja juhlissa kuin tutustumassa alueen kuntiin ja yrityksiin. Ihmisten arjen kuunteleminen ja tavoitettavuus ovat aina olleet Saaralle tärkeitä asioita. Tutuksi on tullut mm. Saaran Karhunkierros, jonka puitteissa on käyty tapaamassa maakunnan ihmisiä turuilla ja toreilla. Karhunkierros on kiertänyt - vaalien välilläkin - jo vuodesta 1998, jolloin Saara aloitti ensimmäisen vaalikampanjansa. Saaran tavoittaa myös postitse, puhelimitse tai sähköpostitse.
Tassu_rdLäheinen kosketuspinta pirkanmaalaisiin on haluttu pitää myös KARHUN KAHVEILLA, joita on järjestetty Saaran ensimmäisestä eduskuntavuodesta 1999 lähtien Tampereen työväentalolla aina kuukauden ensimmäisenä maanantaina. Tilaisuudessa Saara kertoo eduskunnan kuulumisia, vastaa kysymyksiin ja ottaa vastaan viestejä vietäväksi Arkadianmäen suuntaan. Karhun kahveille voi tulla juttelemaan tai vain kupposelle kahvia. Tilaisuudessa on sana vapaa!
Tassu_rdÄiti, lastentarhanopettaja ja toimittaja on ollut yhdistelmä, joka on ollut osaltaan luomassa yhteiskunnan asioihin vaikuttamisen halun ja luonut siihen hyvän kokemuspohjan. 
Tassu_rdOhjenuorana Saaralla onkin niin elämässä, urheilussa kuin politiikassa reilu ja rehti toiminta sekä oikeudenmukaisuus.
Tassu_rdSydämenasioikseen Saara mainitsee lasten ja perheiden aseman, työttömyyden hoidon, työssä jaksamisen, eläkkeensaajien aseman kohentamisen sekä yhteiskunnan järjestämien palvelujen turvaamisen. Nuoria ja opiskelijoitakaan ei ole työssä unohdettu. Tärkeitä asioita ovat myös ympäristön turvallisuus ja puhdas luonto.
Tassu_rdTule mukaan tukemaan Saaran työtä kansanedustajana. Ota yhteyttä allekirjoittaneeseen: kerro nimesi, osoitteesi, puhelinnumerosi sekä sähköpostiosoitteesi, niin saat postia eduskuntatyöstä, tapaamisista, retkistä ja vaikkapa Saaran kuulumisista.

Tervetuloa joukkoon!

Ystävällisin terveisin

Kimmo Pyrhönen
puh. 040 703 4782

Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.

 

 
spacer.png, 0 kB
spacer.png, 0 kB
spacer.png, 0 kB