|
SDPn verolinja on selkeä ja vastuullinen |
|
|
(Lisätty 3/2010)
SDP valmistelee omaa verolinjaansa. Asiat ovat siis vielä kesken, mutta joitakin päälinjoja on jo esitetty. SDP:n mielestä verotuksen on täytettävä kolme tärkeää kriteeriä. Veropohjan pitää olla mahdollisimman tiivis. Verotuksen pitää olla oikeudenmukaista ja sen pitää perustua veronmaksukykyyn. Porvarihallituksen veropolitiikka on unohtanut edellä luetellut verotuksen keskeiset periaatteet. Veropohja on rapautettu tällä vaalikaudella tehokkaasti. Niinpä tämän vuoden 13 miljardin euron valtiontalouden alijäämästä merkittävä osa selittyy vaalikauden aikana tehdyillä veronkevennyksillä. Kevennykset siis rahoitetaan velanotolla! Mitä se tiukka ja tasapainoinen porvarillinen talouspolitiikka mahtoi oikein tarkoittaakaan? Kaikkia verotuloja koskevia kevennyksiä on perusteltu mm. työllisyydellä. Tulokset eivät kuitenkaan puhu puolestaan, kun työttömyys vain kasvaa.
Verotuksen oikeudenmukaisuudesta ja veronmaksukyvyn huomioimisesta ei niin ikään voi hallituksen ratkaisuissa puhua. Verotusta on kevennetty suuremmassa määrin hyvätuloisilta ja veronmaksukykyä ei ole otettu huomioon. Päähallituspuolue keskustakin on todennut, että varakkaiden pitäisi osallistua enemmän lamatalkoisiin. Kevennysten maksumiehinä ovat nyt tavalliset pieni- ja keskituloiset ihmiset. Esimerkiksi yleisen arvonlisäveron kiristys koskee suhteellisesti eniten heitä.
Verotuksen kolmen yleisten periaatteiden lisäksi haluamme painottaa verolinjassamme työllisyyttä. Työn verotusta ei siis pitäisi kiristää vaan edetä päinvastaiseen suuntaan. Yhteisöverotus on herkkä asia kansainväliselle verokilpailulle ja sen tason pitää olla kilpailukykyinen. Pääomaverossa voidaan liikkua vapaammin. Pääomaveroa pitää nostaa ja se pitää verottaa progressiivisesti. Kokoomuskin on sanonut kannattavansa pääomaveron korotusta, mutta hallitus ei sellaista esitystä ole antanut. Asia taitaa jäädä puhumisen tasolle. Pääomatulojen progressiivista verotusta kokoomus ei halua.
Suomi on ajautunut hallituksen johdolla historiallisen vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen. Viime vuonna maamme kokonaistuotanto putosi eniten sitten vuoden 1918. Pudotusta ei selitä pelkästään viennin romahtaminen. Myös kotimainen kysyntä on lamassa. Maan asiat ovat pahasti rempallaan ja hallitus vain seuraa tilannetta katseella. Sosialidemokraatit ovat esittäneet oman aidon ja toimivan vaihtoehdon. Verotuksessakin meillä on selkeä ja vastuullinen linja.
|