|
Oikeudenmukaisuutta verotukseen |
|
|
(Lisätty 2/2010)
Me tavalliset suomalaiset olemme kyselyjen mukaan halukkaita maksamaan veromme, kunhan saamme vastineeksi toimivia palveluita. Veronmaksutaakka ei kuitenkaan jakaudu oikeudenmukaisesti. Osa maksaa palkkatulostaan, eläkkeestään tai pienistä tulonsiirroista korkeampaa veroa kuin moni oikeasti kovatuloinen esimerkiksi mittavista pääomatuloistaan.
SDP on esittänyt pääomaverotuksen korottamista ja muuttamista progressiiviseksi. Porvarihallitus on pitkän viivyttelyn jälkeen vihdoin hyväksynyt veron korotuksen, mutta torjuu veron progressiivisuuden. Progressio, jossa isommista tuloista maksetaan enemmän veroa, tukisi tässäkin oikeudenmukaisuutta.
Pääomaveron korotus eikä edes progressio kuitenkaan riitä korjaamaan ongelmia, vaan koko järjestelmä vaatii perustavaa laatua olevan remontin. Veron nosto ei nimittäin poista niitä suurempia epäkohtia, joita vallitsee pääomatulojen ja palkkatulojen verotuskohtelussa. Tässä erityisen räikeä epäoikeudenmukaisuus syntyy siinä, kun palkka siirretään pääomatuloiksi ja nostetaan huomattavasti palkkaveroa kevyemmin verotettuna. Tämä onnistuu vain osalta veronmaksajia. Tavallinen työntekijä maksaa veronsa ja kantaa kortensa täysimääräisesti yhteiseen kekoon.
Ongelma syvenee, kun muistaa, että palkkansa pääomana ottava laistaa samalla kunnallisverotuksen kokonaan, eikä siis osallistu lainkaan kuntapalveluiden rahoittamiseen, vaikka hyödyntääkin niitä. Tämä hyvätuloinen joukko käyttää mm. kunnan katuja, kirjastoja, kouluja ja päiväkoteja vapaamatkalaisina muiden kunnan veronmaksajien piikkiin. Oikeudenmukaisuuden nimissä asiaan on saatava korjaus ja se saadaan esimerkiksi siten, että pääomatuloista aletaan myös maksaa kunnallisveroa.
Samalla on pikaisesti muutettava aikanaan sinisilmäisesti hyväksytty oikeus ottaa pörssiin listaamattomista yhtiöistä verottomina osinkoina, siis täysin verovapaasti, tuloa aina 90 000 euroon saakka. Tätä järjestelmää käytetään nyt palkkatulojen kierrättämiseen. Verovapaa porsaanreikä on paikattava pikimmin. Palkkatulot kuuluvat palkkaverotuksen piiriin. Myös kourallisen Suomen kaikkein rikkaimpia aiemmin maksama varallisuusvero on syytä päivittää ja palauttaa.
Veroja pitää maksaa veronmaksukyvyn mukaan. Verotuksen tulee olla oikeudenmukaista. Eri nimikkeillä olevat tulot on saatava samalla viivalle, ettei keinottelu ole kenellekään mahdollista, vaan että kaikki osallistuvat omalla rehdillä osuudellaan itsekin käyttämiensä palveluiden rahoittamiseen.
|