Mielestäni arkinen, omakohtainen kokemus työelämästä on tärkeää henkilölle, joka edustaa kansaa. Miten muuten voisi tietää, miten työelämä toimii? Syytä on oivaltaa myös se, miten erilaisilla töillä me elantomme täällä Suomessa hankimme, kuinka arvostettavia kaikki työt ovat ja miten tehdyt päätökset mahdollisesti vaikuttavat työntekijöihin käytännön tasolla.
Itselläni on erittäin pitkä ja monipuolinen tausta työelämässä.
Ammateiltani olen lastentarhanopettaja ja TV-toimittaja.
Lisäksi olen ollut opiskelun ohessa työelämässä mukana 15-vuotiaasta alkaen. Olen toiminut myyjänä, tarjoilijana, kassanhoitajana, pesulatyöntekijänä, päiväkotiapulaisena, junasiivoajana VR:llä ja pakkaajana Veikkauksessa, pumpannut bensaa huoltoasemalla ja opastanut turisteja matkaoppaana.
Ylioppilaaksi kirjoitin ensin Yhdysvalloissa, Floridassa ja sitten Suomessa. Ylioppilaaksi päästyäni opiskelin lastentarhanopettajaksi. Ehdin työskennellä reilut vuoden päivät lastentarhanopettajana päiväkoti Lehdokissa, ennen kuin TV-maailma vei minut kokonaan mukanaan. Tein jo päiväkodissa työskennellessäni free lance -keikkoja televisiolle. Televisio, Yleisradion TV2, tuli työnantajakseni vuonna 1980. Työskentelin aluksi pitkään TV2n pääkuuluttajana. Varsinaiseen toimitustyöhön siirryin ensin viihdetoimitukseen ja siitä vuosiksi urheilutoimitukseen Yleisradion TV-puolen ensimmäiseksi vakinaiseksi naispuoliseksi urheilutoimittajaksi.
Ennen kansanedustajuutta työskentelin TV2n asiaohjelmien toimittajana. TV:ssä olen tehnyt kaikkea mahdollista, mitä ohjelmapuolella voi tehdä: toimittanut, ohjannut, kuuluttanut, juontanut, selostanut ja käsikirjoittanut.
Pirkanmaan kansanedustajaksi minut valittiin vuonna 1999. Tampereen kaupunginvaltuutettuna olen toiminut vuosina 2000-2008 ja vuosina 2002-2006 toimin valtakunnallisen lasten- ja varhaisnuorisojärjestön Nuorten Kotkien puheenjohtajana.